SJTL ry

Suomen Jääkiekkotuomarien Liitto

Suomen Jääkiekkotuomarien Liitto SJTL ry on perustettu vuonna 1975 toimimaan kaikkien suomalaisten jääkiekkotuomareiden yhdyssiteenä ja virallisena edustajana palvelemaan jäsenistön etua. SJTL:n varsinaisina jäseninä voivat olla ainoastaan rekisteröidyt paikalliset jääkiekkotuomariyhdistykset eli tuomarikerhot. Nämä kerhot kattavat koko Suomen ja niitä on tällä hetkellä 41. Erotuomarikortillisia tuomareita ja toimitsijatuomareita kaikissa kerhoissa yhteensä on noin 1500.

SJTL ry valvoo aktiivisesti jäsenyhdistysten ja erotuomareiden etuja ja puuttuu tarpeen mukaan asioiden valmisteluun ja käsittelyyn ja ottaa aktiivisen roolin myös esimerkiksi havaitsemiinsa pelin ulkopuolisiin, seurojen tai SJL/liigan tehtävässä toimivien tunnistettujen henkilöiden taholta tapahtuneisiin tuomariin tai tuomariyhteisöön kohdistuvaan epäasialliseen käytökseen saattamalla tapaukset käsittelyyn, esimerkiksi kurinpitoon.
Liitto neuvottelee yhteistoimintasopimukset Suomen Jääkiekkoliitto ry:n sekä Liiga Oy:n kanssa. Liiton suojissa toimivat jaokset koostuvat tuomareista niin liigassa, mestiksessä, naisten liigassa kuin toimitsijoissa ja heidän esityksistään asioita ja kehityskohteita tuetaan sekä saatetaan eteenpäin.
Tuomareiden ja toimitsijatuomareiden koulutus on äärimmäisen tärkeää ja siihen liitto panostaa enenevässä määrin. Viime vuosina on yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa kehitetty ns. sateenvarjomalli eri alueille, jolla pyritään kehittämään kerhojen toimintaa ja lisäämään yhteistyötä kerhojen välillä sekä auttaa myös pienempiä kerhoja, joilla resurssit ovat pienemmät. Tuomaritoiminnan jatkuvuus ja kehittäminen on yksi liiton toiminnan kulmakivistä ja tällä liitto haluaa myös parantaa tuomaroinnin arvostusta sekä kiinnostusta.
Suomen Jääkiekkotuomarien Liitto, juhlajulkaisukansi 2000.

Sivut päivitetty: 10.4.2024

AJANKOHTAISTA

KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN

Suomen Jääkiekkotuomarien Liitto SJTL ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 27.4.2024 klo 14.00 Elämystehdas Lapparissa, Ravintola Pajassa (Vesaisenkatu 1, 95400 Tornio).

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 § mukaiset asiat.

Kutsut on lähetetty sähköpostitse jäsenyhdistysten puheenjohtajille 29.3.2024.